fi_FI

Englannin kieli on maailman kolmanneksi tai neljänneksi puhutuin kieli kiinan ja mahdollisesti espanjan ja hindin jälkeen äidinkielenään puhuvien määrällä mitattuna. Äidinkielenään sitä puhuu noin 380 miljoonaa ihmistä. Kaiken kaikkiaan englantia osaa hyvin tai kohtuullisesti vähintään 600 miljoonaa puhujaa, ja arviolta 2 miljardia ihmistä (eli noin kolmannes maapallon väestöstä) osaa kieltä ainakin jonkin verran.

Englanti on viime vuosikymmeninä ollut maailman johtavan kielen asemassa: se on nyt levinnein ja käytetyin kieli mm. kansainvälisessä kaupassa, politiikassa ja tieteessä. Siitä on tullut nykyajan lingua franca eli yleiskieli. Sen asemaa maailman johtavana kielenä on myös kritisoitu, mm. siitä, että siinä on selvästi vaikeampi oikeinkirjoitus kuin useimmissa muissa kirjoitetuissa kielissä.

Imperialismin aikakaudella englanti levisi Englannin silloisiin siirtomaihin kuten nykyiseen USA:han, Kanadaan, Etelä-Afrikkaan, Uuteen-Seelantiin ja Intiaan. Mm. Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan syntyi englanninkielisistä siirtolaisista uusia kansakuntia. Sen sijaan esimerkiksi Intiassa englanti levisi alkuperäisväestön pariin. Kaikki maat kattava englannin kielen leviäminen voimistui 2. maailmansodan jälkeen, lähinnä Yhdysvaltojen ja sen maailmanpoliittisen ja taloudellisen aseman vaikutuksesta. Uusin leviämisväylä englannille on ollut Internet.

Kieli kuuluu indo-eurooppalaisen kielikunnan germaaniseen kieliryhmään, mutta sisältää suuren määrän lainasanoja ranskasta ja latinasta. Tässä mielessä kieli on siis eräänlainen germaanisten ja latinalaisten kielten sekoitus.

 

Substantiivit

 

Monikon pääte on yleensä -(e)s. Joillakin sanoilla on epäsäännöllinen monikko, kuten foot – feet, mouse – mice, sheep – sheep. Jotkin vierasperäiset sanat säilyttävät alkuperäisen monikkonsa, kuten medium – media. Yksikkömuotoisiin ryhmäsanoihin liittyvä verbi voi olla monikossa, esimerkiksi the staff are

Yksikön epämääräinen artikkeli on a/an; monikossa ei ole epämääräistä artikkelia. Määräinen artikkeli on the

Henkilöistä käytettävän genetiivin tunnus on yksikössä 's ja monikossa pelkkä heittomerkki. Esineistä ja asioista käytetään of-genetiiviä.

 

Luvut

Englannin kielessä on kaksi lukua; yksikkö ja monikko. Monikon tunnus on -s, jonka voi muodostaa lähes joka sanan perään. Poikkeuksia on kuitenkin muutamia, ablautilla muodostettavia monikkoja (man –> mengoose –> geesetooth –> teethfoot –> feet). On myös erikoisempia monikkoliitteitä kuten -ren (child –> children).

 

Artikkeli

Englannissa substantiiveilla on muista germaanisista kielistä poiketen vain yksi suku. Epämääräinen artikkeli on a tai an, riippuen äännetäänkö sanan ensimmäinen kirjain konsonanttina vai vokaalina (vrt. a car, an apple, a European, an hour). Määräinen artikkeli on the, jota voidaan käyttää sekä yksikössä että monikossa.

 

Adjektiivit

 

Adjektiivin vertailumuodot ovat komparatiivi -er ja superlatiivi the -est. Joidenkin adjektiivien, etenkin pitkien, tai partisiippien (kuten scared), kohdalla käytetään vertailumuotoja more – most. Epäsäännöllisiä adjektiiveja ovat muun muassa good – better – the best('hyvä') ja many – more – the most ('paljon').

 

Adverbit

 

Tapaa kuvaava adverbin pääte on -ly, esimerkiksi careful – carefully ('varovasti'). Joissakin sanoissa adjektiivi ja adverbi ovat samannäköisiä, esimerkiksi straight ('suora' ja 'suoraan').

 

Pronominit

 

Persoonapronominit

Persoonapronominit eri muotoineen ovat:

 

muoto

subjekti

objekti

possessiivi (ja ilman substantiivia)

yks. 1. pers.

I

me

my (mine)

yks. 2. pers.

you

you

your (yours)

yks. 3. pers.

he/she/it

him/her/it

his/her/its (his/hers/)

mon. 1. pers.

we

us

our (ours)

mon. 2. pers.

you

you

your (yours)

mon. 3. pers.

they

them

their (theirs)

 

Englannin persoonapronominit

 

perusmuoto

adjektiivinen omistusmuoto

itsenäinen omistusmuoto

objektimuoto

minä

I

my

mine

me

sinä

you

your

yours

you

hän (mies)

he

his

his

him

hän (nainen)

she

her

hers

her

se

it

its

its

it

me

we

our

ours

us

te

you

your

yours

you

he

they

their

theirs

them


Adjektiivista omistusmuotoa käytetään substantiivin edessä. Esim. this is your bike . Itsenäistä omistusmuotoa taas käytetään ilman substantiivia. Esim. This bike is yours.

 

Relatiivipronominit

Relatiivipronominien avulla voidaan liittää substantiivi sitä kuvailevaan sivulauseeseen. Suomessa relatiivipronominit ovat joka ja mikä, englannissa whowhichthat ja whose:

 

Who

Relatiivipronominia who käytetään, kun viitataan ihmiseenWhose on who-pronominin genetiivi. how sanotaan esim miten

 

Which

Relatiivipronominia which käytetään kun viitataan asioihin tai esineisiin. Which voi viitata myös kokonaiseen lauseeseen.

 

That

That on yleisin relatiivipronomini. Se voi viitata sekä asiaan että esineeseen tai ihmiseen. Sitä voidaan käyttää myös who ja which -pronominien sijasta.

That-pronominia pitää käyttää, kun korrelaattina (sana, johon relatiivipronomini viittaa) on superlatiivi, all, the last, the only, much, little, järjestysluku tai thing-loppuinen pronomini. Esimerkiksi Love is all that matters. (Pitää käyttää that-proniminia, korrelaattina on all.)

 

Huom!

Relatiivipronominin voi jättää pois, jos se ei ole lauseen subjekti. Are these the keys you lost?

That-pronominin edessä ei koskaan ole pilkkua! Muulloin pilkkua käytetään, kun se tarjoaa lisätietoa korrelaatista.

 

Verbit

 

Verbin aikamuotoja ovat preesens, imperfekti, perfekti, pluskvamperfekti ja futuuri. Näistä jokaisella on yleis- ja kestomuoto. Kestomuoto kuvaa jatkuvaa toimintaa ja yleismuoto tavallisesti esimerkiksi päättynyttä tai lyhyttä tapahtumaa. Allaolevassa taulukossa on säännöllisen to talk ('puhua') -verbin taivutus aikamuodoissa yksikön kolmannessa persoonassa:

 

aikamuoto

yleis-

kesto-

preesens

talks

is talking

imperfekti

talked

was talking

perfekti

has talked

has been talking

pluskvamperfekti

had talked

had been talking

futuuri

will talk

will be talking


Tulevaa aikaa voi kuvata joskus myös preesensillä tai be going to -rakenteella. Aikamuodot (kuten myös pronominit sekä ajan ja paikan määreet) muuttuvat tietyissä tilanteissa siirryttäessä suorasta esityksestä epäsuoraan.

Verbin tapaluokkia ovat indikatiivi, imperatiivi (joka on perusmuodon kaltainen) ja konditionaali (joka muodostetaan would-apuverbillä). Konditionaalilla on neljä muotoa: nykyajan ja menneen ajan yleis- ja kestomuodot.

Säännölliset verbit taipuvat kuten talk-verbi: talk – talked – talked. Englannissa on hyvin paljon epäsäännöllisiä verbejä, kuten go – went – gone ('mennä'). Vaillinaisia apuverbejä (joilta puuttuu tiettyjä muotoja) ovat muun muassa can/could, must, may/might, shall, will, should, would

Passiivi muodostetaan apuverbillä be ('olla'), joka taipuu aikamuodon ja subjektin mukaan, esimerkiksi The house was painted ('Talo maalattiin'). Myös we-, you-, they-, one- ja people-muotoisia passiiveja voidaan käyttää, esimerkiksi They say that... ('Sanotaan että...').

Gerundi on verbin -ing-päätteinen muoto. Sitä käytetään esimerkiksi partisiipin preesensissä, kuten flying ('lentävä'); tai -minen-muodossa, kuten swimming ('uiminen').

Lauseenvastikkeita esiintyy lähinnä kirjoitetussa kielessä. Yleisimpiä lauseenvastikkeita on -ing, esimerkiksi looking ('näyttäen'). Muita lauseenvastikkeena käytettyjä muotoja ovat partisiipin perfekti ja infinitiivi.

Yks.

  1. I read - Minä luen
  2. You read - Sinä luet
  3. he reads - hän lukee
  4. she reads - hän lukee (tytöstä)
  5. it speaks - se puhuu

Mon.

  1. we speak - me puhumme
  2. you speak - te puhutte
  3. they speak - he puhuvat

 

Kielto

Yks.

  1. I don't read - Minä en lue
  2. You don't read - Sinä et lue
  3. He/she doesn't read - Hän ei lue

Mon.

  1. We don't read - Me emme lue
  2. You don't read - Te ette lue
  3. They don't read - He eivät lue

 

Aikamuodot

Englannin kielessä on viisi (tai kuusi) käytettävää aikamuotoa. Nämä ovat

  • Preesens - Present tense
  • Imperfekti - Imperfect tense/past tense
  • Perfekti - Perfect tense
  • Pluskvamperfekti - Pluperfect tense
  • Futuuri - Future tense

ja kuudes, harvemmin käytettävä eli futuurin perfekti (Future-perfect tense).

 

Preesens

Preesens kuvaa parhaillaan tapahtuvaa toimintaa. Huom! Yksikön kolmannen persoonan preesensiin tulee lisätä pääte -s, tai -es. Pääte vaihtelee verbeittäin.

  • I do
  • You do
  • S/he does
  • We do
  • You do
  • They do

Preesensissä on myös muita muotoja, kuten gerundit. Säännöllinen gerundi muodostetaan BE-verbin muodoista ja pääverbin gerundista, joka muodostetaan lisäämällä perusmuotoon -ing-pääte (Being, doing ...)

  • I am doing - minä olen tekemässä/minä teen
  • You are doing - sinä olet tekemässä/sinä teet
  • He is doing - hän on tekemässä/hän tekee
  • We are doing - me olemme tekemässä/me teemme
  • You are doing - te olette tekemässä/te teette
  • They are doing - he ovat tekemässä/he tekevät

Myös persoonaton lausemuoto IS + BEING + pääverbin partisiippimuoto (done, been ...)

  • Is being done - tehdään

 

Imperfekti

Imperfekti kuvaa mitä tapahtui. Säännöllisten verbien imperfektimuoto muodostetaan lisäämällä -d tai -ed-pääte. -D tulee silloin, kun verbi itsessään päättyy jo E-kirjaimeen. Englannissa on myös paljon epäsäännöllisiä verbejä kuten BE (olla), joka taipuu imperfektissä persoonasta riippuen WAS (yks. 1 ja 3. persoonat) tai WERE (kaikki loput).

  • I was
  • You were
  • S/he was
  • We were
  • You were
  • They were

Persoonaton lausemuoto IS + pääverbin partisiippi vastaa imperfektiä että perfektiä.

  • It has been done. (Se on tehty.)

 

Perfekti

Perfekti kuvaa mitä on tapahtunut. Se muodostetaan HAVE-verbin preesensmuodoista (HAVE tai HAS (yks. 3. p.)) ja pääverbin partisiipista, joka muodostetaan säännöllisille verbeille -d/-ed päätteellä. Huom! On myös paljon epäsäännöllisiä verbejä, ja erilaisia taivutusluokkia, kuten -en-päätteiset muodot, tai jossa kaikki verbimuodot ovat samoja.

  • I have been
  • You have been
  • S/he has been
  • We have been
  • You have been
  • They have been

 

Pluskvamperfekti

Pluskvamperfekti kuvaa mitä oli tapahtunut. Se muodostetaan HAD-apuverbistä ja pääverbin partisiipista.

  • I had been
  • You had been
  • S/he had been
  • We had been
  • You had been
  • They had been

Persoonaton lausemuoto WAS + pääverbin partisiippimuoto.

  • Was done (tehtiin)

 

Futuuri

Futuuri kuvaa mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Suomessa ei ole futuuria, jonka takia käytetäänkin preesensiä futuurin suomentamiseen.

Futuuri muodostetaan apuverbillä WILL ja pääverbin perusmuodolla (I will be, he'll have ...).

  • I will be
  • You will be
  • S/he will be
  • We will be
  • You will be
  • They will be

Kysymyslauseessa yksikön ja monikon ensimmäisillä persoonilla apuverbi on SHALL (ei WILL).

  • Shall we do?
  • Shall I take?

Persoonaton lausemuoto (vastaa futuurin perfektiä) muodostetaan normaalista futuurin perfektistä, mutta jättämällä persoona pois.

  • Will be done (On tehnyt/on tehty, tulevaisuudessa)

 

Futuurin perfekti

Futuurin perfekti kuvaa tulevaisuudessa päättynyttä, mutta ei vielä alkanutta toimintaa. Se muodostetaan WILL + BE + pääverbin partisiippi.

  • I will be finished

 

Epäsäännölliset verbit

 

abide

 abode

 abided

arise

 arose

 arisen

awake

 awoke

 awoken

be

 was/were

 been

bear

 bore

 borne/born

beat

 beat

 beaten

become

 became

 become

begin

 began

 begun

behold

 beheld

 beheld

bend

 bent

 bent

bereave

 bereft

 bereaved

beseech

 besought

 beseeched

beset

 beset

 beset

bestride

 bestrode/bestridden

 bestrid/bestrode

bet

 bet (Br myös betted)

 bet (Br myös betted)

betake

 betook

 betaken

bethink

 bethought

 bethought

bid

 bid

 bid

bid

 bade

 bidden

bind

 bound

 bound

bite

 bit

 bitten

bleed

 bled

 bled

bless

 blessed

 blest

blow

 blew

 blown

break

 broke

 broken

breed

 bred

 bred

bring

 brought

 brought

broadcast

 broadcast

 broadcast

build

 built

 built

burn

 burnt

 burned

burst

 burst

 burst

buy

 bought

 bought

can

 could

 -

cast

 cast

 cast

catch

 caught

 caught

chide

 chided

 chid/chidden

choose

 chose

 chosen

cleave

 cleaved

 cloven/cleft

cling

 clung

 clung

come

 came

 come

cost

 cost

 cost

creep

 crept

 crept

cut

 cut

 cut

deal

 dealt

 dealt

dig

 dug

 dug

dive

 dived

 dived, (Am) dove

do

 did

 done

draw

 drew

 drawn

dream

 (erit. Br) dreamt, (erit. Am) dreamed

 (erit. Br) dreamt, (erit. Am) dreamed

drink

 drank

 drunk

drive

 drove

 driven

dwell

 (erit. Br) dwelt, (erit. Am) dwelled

 (erit. Br) dwelt, (erit. Am) dwelled

eat

 ate

 eaten

fall

 fell

 fallen

feed

 fed

 fed

feel

 felt

 felt

fight

 fought

 fought

find

 found

 found

flee

 fled

 fled

fling

 flung

 flung

fly

 flew

 flown

forbear

 forbore

 forborne

forbid

 forbade

 forbad/forbidden

forecast

 forecast

 forecast

foreknow

 foreknew

 foreknown

foresee

 foresaw

 foreseen

foretell

 foretold

 foretold

forget

 forgot

 forgotten/forgot

forgive

 forgave

 forgiven

forsake

 forsook

 forsaken

forswear

 forswore

 forsworn

freeze

 froze

 frozen

gainsay

 gainsaid

 gainsaid

get

 got

 got, (Am myös) gotten

gild

 gilded/gilt

 gilded/gilt

gird

 girded/girt

 girded/girt

give

 gave

 given

go

 went

 gone

grave

 graved

 graven/graved

grind

 ground

 ground

grow

 grew

 grown

hang

 hung

 hung

have

 had

 had

hear

 heard

 heard

heave

 heaved/hove

 heaved/hove

hew

 hewed

 hewn/hewed

hide

 hid

 hidden/hid

hit

 hit

 hit

hold

 held

 held

hurt

 hurt

 hurt

inlay

 inlaid

 inlaid

keep

 kept

 kept

kneel

 knelt, (erit. Am) kneeled

 knelt, (erit. Am) kneeled

knit

 knitted/knit

 knitted/knit

know

 knew

 known

lade

 laded

 laden/laded

lay

 laid

 laid

lead

 led

 led

lean

 (erit. Br) leant, (erit. Am) leaned

 (erit. Br) leant, (erit. Am) leaned

leap

 leapt/leaped

 leapt/leaped

learn

 learnt/learned

 learnt/learned

leave

 left

 left

lend

 lent

 lent

let

 let

 let

lie

 lay

 lain

light

 lit/lighted

 lit/lighted

lose

 lost

 lost

make

 made

 made

may

 might

 -

mean

 meant

 meant

meet

 met

 met

misdeal

 misdealt

 misdealt

mislead

 misled

 misled

misspell

 (erit. Br) misspelt, (erit. Am) misspelled 

 (erit. Br) misspelt, (erit. Am) misspelled

misspend

 misspent

 misspent

mistake

 mistook

 mistaken

misunderstand

 misunderstood

 misunderstood

mow

 mowed

 mown

outbid

 outbade/outbid

 outbidden/outbid

outdo

 outdid

 outdone

outgrow

 outgrew

 outgrown

outshine

 outshone

 outshone

overbear

 overbore

 overborne

overcome

 overcame

 overcome

overdo

 overdid

 overdone

overfeed

 overfed

 overfed

oversleep

 overslept

 overslept

overtake

 overtook

 overtaken

overthrow

 overthrew

 overthrown

partake

 partook

 partaken

pay

 paid

 paid

put

 put

 put

read

 read

 read

rend

 rent

 rent

rid

 rid/ridded

 rid/ridded

ride

 rode

 ridden

ring

 rang

 rung

rise

 rose

 risen

run

 ran

 run

saw

 sawed

 sawed, (erit. Br) sawn

say

 said

 said

see

 saw

 seen

seek

 sought

 sought

sell

 sold

 sold

send

 sent

 sent

set

 set

 set

sew

 sewed

 sewn/sewed

shake

 shook

 shaken

shall

 should

 -

shear

 sheared

 sheared/shorn

shed

 shed

 shed

shine

 shone

 shone

shit

 shit/shitted/shat

 shit/shitted/shat

shoe

 shod

 shod

shoot

 shot

 shot

show

 showed

 showed/shown

shrink

 shrank

 shrunk

shut

 shut

 shut

sing

 sang

 sung

sink

 sank

 sunk

sit

 sat

 sat

slay

 slew

 slain

sleep

 slept

 slept

slide

 slid

 slid/slidden

sling

 slung

 slung

slink

 slunk

 slunk

slit

 slit

 slit

smell

 (erit. Br) smelt, (erit. Am) smelled

 (erit. Br) smelt, (erit. Am) smelled

smite

 smote

 smitten

sow

 sowed

 sown

speak

 spoke

 spoken

speed

 sped/speeded

 sped/speeded

spell

 (erit. Br) spelt, (erit. Am) spelled

 (erit. Br) spelt, (erit. Am) spelled

spend

 spent

 spent

spill

 (erit. Br) spilt, (erit. Am) spilled

 (erit. Br) spilt, (erit. Am) spilled

spin

 spun

 spun

spit

 spat

 spit

split

 split

 split

spoil

 spoilt/spoiled

 spoilt/spoiled

spread

 spread

 spread

spring

 sprang

 sprung

stand

 stood

 stood

steal

 stole

 stolen

stick

 stuck

 stuck

sting

 stung

 stung

stink

 stank

 stunk

strew

 strewed

 strewn

stride

 strode

 stridden

strike

 struck

 struck

string

 strung

 strung

strive

 strove

 striven

swear

 swore

 sworn

sweep

 swept

 swept

swell

 swollen

 swelled

swim

 swam

 swum

swing

 swung

 swung

take

 took

 taken

teach

 taught

 taught

tear

 tore

 torn

tell

 told

 told

think

 thought

 thought

thrive

 thrived/throve

 thrived/thriven

throw

 threw

 thrown

thrust

 thrust

 thrust

tread

 trod

 trodden

undergo

 underwent

 undergone

understand

 understood

 understood

undertake

 undertook

 undertaken

undo

 undid

 undone

upset

 upset

 upset

unwind

 unwound

 unwound

wake

 woke/waked

 woken/waked

wear

 wore

 worn

weave

 wove

 woven

wed

 wedded

 wed

weep

 wept

 wept

wet

 wetted

 wet

will

 would

 -

win

 won

 won

wind

 wound

 wound

withdraw

 withdrew

 withdrawn

withhold

 withheld

 withheld

withstand

 withstood

 withstood

wring

 wrung

 wrung

write

 wrote

 written

 

Sanajärjestys

 

Englannin sanajärjestys on väitelauseissa suora (subjekti − predikaatti − objekti) ja kysymyksessä joskus käänteinen, esimerkiksi silloin kun kysymyssana ei ole subjektina (kuten Who do you live with?). Adverbiaalit ovat yleensä lauseen lopussa, järjestyksessä tapa – paikka – aika.

 

Muodollinen subjekti

 

Muodollisia subjekteja ovat it ja there, esimerkiksi It was lovely in May ('toukokuussa oli ihanaa') tai There are apples in the basket ('korissa on omenoita').

 

Äänneoppi

 

Konsonantit

Alla olevassa taulukossa ovat englannin konsonanttifoneemit:

 

 

labiaali

labiodentaali

interdentaali

alveolaari

palatoalveolaari

palataali

velaari

glottaali

klusiili

p  b

 

 

t  d

 

 

k  g

 

nasaali

m

 

 

n

 

 

ŋ

 

hankausäänne

 

f  v

θ  ð

s  z

ʃ  ʒ

 

x  ʍ

h

affrikaatta

 

 

 

 

tʃ  dʒ

 

 

 

puolivokaali

 

 

 

r

 

j

w

 

lateraali

 

 

 

l

 

 

 

 


Alla olevassa taulukossa ovat kaikille englannin aksenteille yhteiset konsonanttifoneemit ja niiden yleisimpiä kirjoitusmuotoja:

 

/p/

p

/b/

b

/t/

t

/d/

d

/k/

kcck

/ɡ/

g

/tʃ/

ch

/dʒ/

jdggge

/f/

f

/v/

v

/θ/

th

/ð/

th

/s/

sc

/z/

zs

/ʃ/

shsstice

/ʒ/

s

/x/

ch

   

/w/

w

/m/

m

/l/

l

/n/

n

/r/

r

/j/

y

/h/

hwh

/ŋ/

ngn

 

Vokaalit

Vokaaleja englannin kielessä on moniin muihin kieliin verrattuna varsin paljon. Aksenttien välillä esiintyy lisäksi suuria vokaalinvaihteluita.

Brittiläisessä standardienglannissa pitkien ja lyhyiden vokaalien ero ei ole foneettinen. Kontrasti on sen sijaan tiukkojen ja höllien vokaalien välillä – näiden pituus vaihtelee allofonisesti. Höllä vokaali (kuten /ɪ/) on sentralisoitunut ja sen artikulointi on epätarkempaa kuin tiukan vokaalin (kuten /i/), joka lausutaan selkeästi artikuloiden. Murteesta riippuu, muuttuuko pituus. Skottienglannissa höllät vokaalit ovat aina lyhyitä, mutta tiukat voivat olla lyhyitä tai pitkiä.

Alla olevassa taulukossa on Received Pronunciation -aksentissa käytettävien vokaalifoneemien yleisimpiä kirjoitusmuotoja esimerkkisanoineen:

 

/i/

eeea

bee, beat

/ɪ/

i

bit

/e/

aaiay

same, bait, hay

/ɛ/

e

pet

/ɑ/

aar, (am. engl. myös o)

bath, car, (cot)

/a/ (/æ/)

a

bat

/u/

oouoe

boot, Luke, shoe

/ʊ/

uoo

put, look

/o/

ooaow

pole, boat, show

/ʌ/

uo

 

putt, done

/ɔ/

ouawor

bought, dawn, short

/ɒ/

oou

lock, cough

/aɪ/

iy

bite, shy

/aʊ/

ouow

bout, now

/ɔɪ/

oioy

voice, boy

/ɪə/

eareireer

beard, weird, beer

/ɛə/

airearare

laird, bear, fare

/ʊə/

ourure

tour, pure

/ɜ/

irearorurer

bird, heard, word, fur, her

/ə/

oea

painottomassa tavussa


Foneemit /e/ ja /o/ ääntyvät useimmissa murteissa diftongisina [eɪ] ja [oʊ]. Joskus myös /i/ ja /u/ äännetään diftongisesti [ɪi] ja [ʊu]. Amerikanenglannissa /r/ yhdistyy edeltävän vokaalin kanssa usein r-sävyiseksi vokaaliksi, esimerkiksi /ɜ/ plus /r/ → [ɚ].

 

Sanapaino

Sanapaino vaihtelee englannin kielessä sanoittain ja voi esiintyä niin sanan alussa, keskellä kuin joskus harvoin lopussakin. Jokaisessa nominissa, verbissä, adjektiivissa tai adverbissa on yksi pääpainollinen tavu ja joskus joitain sivupainollisia. Painottomien tavujen vokaali on švaa-vokaali /ə/. Paino on englannissa osittain foneeminen: on minimipareja, joissa paino on eri tavuilla, kuten 'pervert ('perverssi'; paino ensimmäisellä tavulla) ja per'vert ('vääristää'; paino viimeisellä tavulla).

 

Intonaatio

Englannin kieli ei ole tonaalinen kieli, eli sanojen merkitys ei riipu sävelkorkeudesta. Sävelkorkeuden vaihtelulla voidaan englannissa kuitenkin korostaa tai selkeyttää lauseen merkitystä, ja sen käyttö on yleistä. Englannin yleisimmät toonit merkityksineen ovat alla olevassa taulukossa:

 

Tooni

Esimerkkejä

Käyttö ja merkitys

laskeva

yès; I'm cèrtain

neutraali, lopullinen toteamus: "niin"; "olen varma siitä"

nouseva

yés

jatkoa odottava: "niin?", "entä sitten?", "kerro lisää"

 

réd, brówn, blùe

luettelossa (viimeinen sana laskevalla toonilla)

 

is it óver?

kysymyslauseessa

laskeva–nouseva

yěs; it's pǒssible

varovainen myöntyminen, "ehkäpä niin"; "saattaa olla"

nouseva–laskeva

yês

vahva myöntyminen, "aivan!"

 

you were fîrst

ihmettely, vaikuttuminen: "olit ensimmäinen!"

 

Elisio

Elisio eli äänteiden poisjääminen on englannin puhekielessä melko yleistä. Yleisimpiä usein poisjääviä foneemeja ovat klusiilia seuraava heikko vokaali (kuten today [t'deɪ]), monimutkainen konsonanttiyhtymä (kuten acts [aks]), ja of-sanan [v] ennen konsonanttia. Jotkin sanat lisäksi äännetään puheessa lyhyinä, kuten had > 'dhas > 'swill > 'llhave > 've ja are > 're.

 

Englannin kielioppi

Englannin kieliopin ovat koostaneet RedFoxin kieliammattilaiset. Tarkoituksena on että käyttäjä löytää helposti vaikkapa tiedot englannin aikamuodoista sekä englannin epäsäännölliset verbit.

 

RedFox sanakirjaan